NorthSport Consulting Oy
  • ETUSIVU
  • AJANKOHTAISTA
  • PALVELUT
    • REFERENSSIT
  • ASIANTUNTIJAT
  • YHTEYSTIEDOT
  • NSC BLOGI

VIERASKYNÄ 🖋

Energiakriisi kääntää katseet liikuntahallien sähkösopimuksiin

14/12/2022

0 Comments

 
Teijo Pyykönen
‒ ja toivottavasti myös pidemmälle kohti kestävää liikuntaa
Kuntien liikuntatoimissa luetaan sähkösopimuksia kädet ristissä. Jos sopimus yltää pahimman yli, ei hätää, nykypalvelut pelastuvat. Mutta jos sopimus on katkolla, edessä on liikuntapaikkapalveluiden kutistaminen ‒ jopa väliaikainen alasajo. Energiakriisi on myös muistutus laajemmasta, koko ajan pahenevasta ympäristökriisistä. Energiakriisin hyvä puoli onkin siinä, että se kannustaa miettimään liikuntapaikkapalveluiden kestävää tulevaisuutta. Huono puoli on siinä, että se ei siihen pakota.
 
Median otsikot huutavat hätää: ”Energiashokki kurittaa kuluttajia”, ”Jokainen jäähalli aiheuttaa 500 000 euron lisälaskun sähkön hirveän hinnan takia”, ”Energiakriisi iskee jo nyt kipeämmin kuin 1970-luvun öljykriisit”. Dramaattisen kuuloista kriisi-sanaa opetetaan käyttämään harkiten, sillä se herättää ihmisissä epävarmuutta ja jopa epäilyksen siitä, voiko tilanteesta selviytyä. Sähkön hinnan kivuttua taivaisiin kriisi-sanaa ei kuitenkaan epäröidä käyttää. Koetaan, että on tosi kyseessä. Kriisitulkintaa vauhdittaa sekin, että viranomaiset jakavat kotitalouksille varautumissuositusta, jonka ohjeiden mukaan tulisi pärjätä omin avuin 72 tuntia.
 
Kun energiakriisi uhkaa niinkin arkisia asioita kuin kurkun ja tomaatin viljelyä ja wc-paperin tuotantoa, on ymmärrettävää, että myös paljon energiaa kuluttavat jää- ja uimahallit, kuntokeskukset jne. ovat ahtaalla: miten pyörittää toimintaa edes puoliteholla? Sen enempää kunnilla kuin kuntalaisilla ei ole varaa maksaa moninkertaisesti totuttuun nähden. Tilannetta kurjistaa se, ettei kriisiä osattu ennakoida ja siten varautua.
 
Akuutit poikkeusolot vaativat akuutteja poikkeustoimia. 1970-luvun öljykriisi pakotti puolen vuoden säästökampanjaan: nopeusrajoituksia, pimeitä moottoriteitä, sammutettuja mainosvaloja, moottoriurheilun kieltämistä jne. Tuolloin liikuntaan kohdistuvat rajoitukset olivat vähäisiä, sillä energiasyöppöjä liikuntapaikkoja oli marginaalisesti nykytilanteeseen nähden. Energiaoppia liikuntasektorille kertyi kitsaasti.
 
Nykyään Suomessa on noin 39 000 liikuntapaikkaa, joista lähes 10 000 on luokiteltu sisäliikuntatilaksi (kuntoilukeskukset ja liikuntasalit, liikuntahallit, jäähallit, keilahallit jne.) tai vesiliikuntapaikaksi (uimahallit ja kylpylät, maauimalat jne.). Vuosien saatossa kansalaisten liikuntatoiveet ovat monipuolistuneet ja kallistuneet. Vuodenaikojen vaihtelu ei vanhaan malliin ohjaa liikuntakäyttäytymistä. Omaa lajia halutaan harrastaa ympäri vuoden. Trendi on, että kuntalaiset haluaisivat vieläkin enemmän liikkua sisällä eli tiloissa, jotka vaativat paljon sähkö- ja lämpöenergiaa. Liikuntatiloissa on yleensä huomattavan korkea lämpö- ja kosteuskuorma.
 
Liikuntarakentamisen huippuvuodet sijoittuvat 1970- ja 1980-luvuille. Silloin rakennetut liikuntapaikat ovat 2020-luvulla tekniikaltaan auttamattomasti vanhentuneita. Korjausvelka on mittava. Arvioiden mukaan jäähallien energialaskuissa saattaa olla jopa 50‒60 prosentin säästöpotentiaali. Nykytilanteessa jäähdytys-, lämmitys- ja ilmanvaihtoprosessit saattavat toimia kaikki täysin erillisinä kokonaisuuksinaan. Samanaikaisesti lämmitetään ja jäähdytetään. Ennen nykykriisiä liikunnan energialaskua ei tarvinnut vakavasti pohtia. Kulutus ja sen kustannukset otettiin enemmän tai vähemmän annettuina.

 
Ilman huimia energialaskujakin liikuntaolosuhteiden kehittäminen ja ylläpitäminen on ollut kunnille merkittävä taloudellinen panostus. Tähän on kannustanut kuntalaisten laaja hyväksyntä. Vaikka suurin osa kansalaisista ei harrasta rakennetuilla liikuntapaikoilla, hekin mieltävät liikunnan ‒ sen eri muodoissaan ‒ yhdeksi kunnan peruspalveluista. Erityistä huolta kannetaan lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksista sekä uimahalleista, jotka eniten koetaan koko kansan liikuntapaikaksi. Lisäksi joka kunnasta löytyy aktiivisia seuratoimijoita, jotka muistuttavat lajikohtaiset laatuvaatimukset täyttävien liikuntapaikkojen tarpeesta.
 
Nyt energiakriisi koettelee kuntalaisten liikuntaymmärrystä. Median otsikot ja sosiaalisen median luomat mielikuvat eivät aina vastaa todellisuutta, mutta ne on otettava tosissaan. Keskustelupalstoilla on jo pöyristytty liikunnan energiankulutuksesta: ”Viime talvena jalkapallokenttiä höyrysi vihreänä pakkasilla ja ympärillä oli lähes metrin kinokset. Onko tämä millään tavoin puolusteltavissa olevaa energian ja verorahojen käyttöä?”
 
Kuntalaisten tuki kuntien liikuntapaikkapalveluille on elintärkeää. Hyväksynnän menettäminen saattaa olla liikunnalle jopa suurempi isku kuin energiakriisin tuomat supistukset. Kuntapäätöksiä uskalletaan harvoin tehdä asioista, joita kuntalaiset vastustavat laajasti ja äänekkäästi.
 
Mitä pitäisi tehdä? Tilanne on kaikille kunnille yllättävä ja monille vakava. Kokemusta rajuista säästöistä tai mittavista muutosprosesseista on vähän. Energia-asioiden hallintaan ei liikuntasektorilla välttämättä löydy riittävää osaamista. Säästöpuheen rinnalla liikuntapaikat huutavat peruskorjausta. Ja vaikka liikuntapuitteet uhkaavat kurjistua, aktiiviliikkujien palveluodotukset pysyvät ennallaan. Heidän toiveitaan tulisi kuunnella ‒ kuten myös energiakriisin herättämiä kriittisiä puheenvuoroja.

 
”Keskitytään nyt ainoastaan tähän energiakriisin”
Näköpiirissä on ainakin kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen perustuu ajatukseen, että kaikki kriisit päättyvät ajallaan, ja energiakriisin jälkeen voimme jatkaa kulutusta kuin emme olisi koskaan vähentäneetkään. Toinen vaihtoehto korostaa vastuullisuutta. Siinäkin halutaan ‒ energiakriisin jälkeen ‒ tyydyttää nykyhetken tarpeita, mutta viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa. Paluuta entiseen ei ihannoida.
 
Ensimmäinen vaihtoehto on toki helpompi ja monille kunnille todennäköinen. Varsinkin pienissä kunnissa liikunnan olosuhdetyötä tehdään tilannekohtaisella käsiohjauksella eli ”arki vie ja strategiat vikisee”, kuten Smartsportin raportti (2020) tiivistää. Kaikissa kunnissa varmasti tiedostetaan energiakriisi ja sen rinnalla ilmastonmuutos, luontokato, väestön ikääntyminen sekä kireä kuntatalous, mutta uudenlaista reagointia näihin kysymyksiin ei välttämättä koeta tarpeelliseksi tai mahdolliseksi.
 
Kuntaliiton selvityksen mukaan noin puolet kuntapäättäjistä on sitä mieltä, ettei heidän oma kuntansa ole merkittävä toimija ilmastonmuutoksen hillinnässä, vaikka joidenkin arvioiden mukaan kuntien päästöistä noin 40 prosenttia liittyy energiankulutukseen. Varsinkin pienissä kunnissa on pula sekä uskosta että resursseista. Kun näin on, mahdollisuudet merkittävästi lisätä energian säästöä tai parantaa energiatehokkuutta ovat rajalliset ‒ puhumattakaan siitä, että katse suunnattaisiin kauemmaksi tulevaisuuteen.
 
Ennakoinnin ja radikaalien ratkaisujen sijaan monissa kunnissa toivotaan hillittyjen ja vähittäin tapahtuvien muutosten riittävän: valaistusta vaihdetaan ledeihin, osa saunoista jätetään kylmiksi, aukioloaikoja supistetaan ja kuntalaisia kannustetaan säästämiseen.
 
Olennaiseksi toimintaa ohjaavaksi tekijäksi on noussut sähkösopimus: jos sopimus on tehty ennen energiakriisiä ja yltää yli synkän ajan, hätää ei koeta eikä tarvetta toiminnan muutoksiin nähdä. Mutta jos sopimus on energiakriisin keskellä katkolla, tiedossa voi olla rajujakin pakkoratkaisuja. Energiakriisi on nostanut sähkösopimukset liikunnan tärkeimmäksi strategiapaperiksi.

 
Agenda2030 haastaa myös liikuntapaikkapalvelut
Aukioloaikoja supistamalla ja lamppuja vaihtamalla saatetaan päästä akuutin kriisin yli, mutta se ei riitä, kun pitää varautua pahempaan eli tulevaan. Energiakriisin jälkeen meille jää ilmastonmuutos ja luontokato, jotka ovat kroonisia ja synkkeneviä trendejä. Niiden suhteen toimeen ryhtymistä on hidastanut yhtäläisen näkemyksen puute säästötoimenpiteistä ja aikataulusta. Säästämiseen suhtautumisen ääripäät tunnisti jo Aristoteles (384‒322 eKr.): ”Ihmiset voidaan jakaa niihin, jotka säästävät niin kuin eläisivät ikuisesti, ja niihin, jotka tuhlaavat niin kuin kuolisivat huomenna.”
 
”Paasausta, en jaksa” on tuttu lukijakommentti ilmastokriisiä käsittelevien verkkoartikkeleiden yhteydessä. Näyttäisi kuitenkin, että toimeen ryhtymisen kannatus olisi vahvassa nousussa ‒ osin energiakriisin ansiosta. Eikä kyse ole vain energiasta, ilmastosta ja luonnon monimuotoisuudesta, vaan näiden lisäksi taloudesta, yhdenvertaisuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja jopa turvallisuudesta. Tulevaisuuden suuri kriisi, joka heijastuu myös liikuntaan, saattaa olla vastakkainasettelun kärjistyminen ja sen myötä yhteiskuntarauhan horjuminen, jos toivotun kehityksen suunnasta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä ei päästä riittävään yhteisymmärrykseen.
 
Suomi on sitoutunut globaalin kestävän kehityksen toimintaohjelmaan Agenda2030:een. Se on YK:n jäsenvaltioita poliittisesti sitova asiakirja, jossa kuvataan toimintaohjelma ja tavoitteisto kestävän kehityksen toteuttamiseksi. Agenda2030 on valittu tiekartaksi myös monissa kunnissa. Kuntaliiton arvion mukaan kunnat ovat vastuussa yli 60 prosentista Agenda2030-tavoitteiden toimeenpanosta.
 
Kunnat ovat jo nykyisellään vastuussa kovin monesta tehtävästä. Useiden mielestä liian monesta. Kun valtio 1990-luvulla olennaisesti kevensi ohjaustaan, kunnat saivat haluamansa itsenäisyyden, mutta eivät haluamiaan tehtäviä. Myöhemmin tehtäviä on sälytetty kunnille koko ajan lisää. Nykyään kuntien vastuulla on merkittävä osa julkisista tehtävistä. Suomea voi perustellusti kutsua kunnallisvaltioksi, siksi paljon riippuu kuntien linjauksista ja päätöksistä.
 
Agenda2030 ei varsinaisesti tuo uusia tehtäviä, vaan uuden asenteen ja otteen hoitaa kunnan tehtäviä. Agenda2030-viitekehyksen ideana on ottaa kaikessa kunnan toiminnassa samanaikaisesti huomioon ihminen, ympäristö ja talous. Kestävä kehitys ei tarkoita pelkästään ympäristöasioiden edistämistä. Eikä se tarkoita pelkästään asukkaiden hyvinvoinnin tai pelkästään talouden ja alueen elinvoimaisuuden edistämistä. Siinä yhdistyvät nämä kaikki.
 
Liikunnan asiakirjoissa kestävä kehitys ymmärrettiin pitkään ‒ ja osin vieläkin ‒ vain ympäristön kestävyyteen tai vielä kapeammin luonnonsuojeluun liittyväksi. Vasta viime vuosina ymmärrystä kestävän kehityksen laaja-alaisuudesta on onnistuttu juurruttamaan liikunnan kentille.
 
Odotettavissa on, että Agenda2030:n linjaukset näkyvät lähivuosina myös valtion avustamassa liikuntapaikkarakentamisessa. Valtion liikuntaneuvoston vuonna 2021 hyväksymässä liikuntapaikkarakentamisen suunta-asiakirjassa painotetaan ilmastonmuutokseen reagointia: ”Julkista rahoitusta on liikuntapaikkarakentamisessa suunnattava määrätietoisesti kohti ratkaisuja, joilla ehkäistään ilmastonmuutosta ja tuetaan muita kestävän kehityksen tavoitteita.”
 
Vaikka kunnat ovat itsenäisiä toimijoita ja pääasiallisesti vastaavat liikuntapaikkojen rakentamisesta ja ylläpidosta, ne ovat kiinnostuneita valtion tarjoamasta rakennusneuvonnasta ja etenkin rakentamisavustuksista. Harkinnanvaraista valtionavustusta myönnetään enintään 30 prosenttia liikuntapaikan kustannusarviosta. Usein valtion avustus on ratkaiseva tekijä liikuntahallin rakentamiselle.
 
Kun ohjausta kestävään kehitykseen lisätään niin valtiotasolla kuin kunnissa, on selvää, että myös liikuntapaikkapalveluja joudutaan miettimään kestävän liikunnan näkökulmasta. Energiakriisin voi nähdä muistutuksena siitä, että aikainen varautuminen paitsi kriiseihin myös niiden ehkäisyyn kannattaa.

 
Rakastu vain kestäviin liikuntapaikkapalveluihin
Se, että olemme edenneet näinkin pitkälle ilman romahdusta, on paljolti insinööritieteiden ansiota. Myös nykyisessä energiakriisissä akuutein apu saadaan tekniseltä puolelta. Liikuntapaikkapalvelut pysynevät edes välttävällä tasolla, jos tosissaan investoidaan energiatehokkuuteen ja maksimoidaan energian säästö. Kuntalaismielipiteen rauhoittamiseksi näilläkin toimenpiteillä on kiire.
 
Rummutus kestävän kehityksen välttämättömyydestä todennäköisesti lisääntyy. Media tiivistää seurantaansa ja kommentit sosiaalinen mediassa voivat entisestään ärhäköityä. Tämän vastapainona vaaditaan liikuntatoimelta aktiivista ja avointa tiedotusotetta. Aukioloaikojen lisäksi on oltava valmiuksia kertoa pidemmän aikavälin suunnitelmista ja mikä on niiden suhde kunnan muuhun kehittämiseen kestävän kehityksen näkökulmasta. Kuntalaisten hyväksyntä on liikuntapaikkapalveluille kohtalonkysymys.
 
Kestävään liikuntaan ei ole lyhyttä ja helppoa tietä. Tielle astumista ei ole kuitenkaan syytä pelätä. Kestävä kehitys ei ole synonyymi liikuntapaikkapalvelujen alasajolle. Kestävään kehitykseen kuuluu olennaisena osana ihmisten hyvinvointi ja sen turvaamisessa liikunnalla on perusteltu rooli.
 
Sen sijaan muutoksiin on varauduttava. Niihin on jopa syytä pyrkiä. Myös liikuntatoimessa joudutaan miettimään, mistä toiminnasta on luovuttava, mikä toiminta tukee kestävää siirtymää ja mikä nykyisistä liikuntapaikkapalveluista on kestävää vielä vuosikymmenen päästä.
 
Luopuminen on kestävän liikunnan vaikein osa-alue. Emme yleensä halua luopua edes siitä, mistä toiset eivät ole koskaan päässeet nauttimaan. Suomessa on kuntia ilman jäähallia, uimahallia tai palloiluhallia. Kuntalaisten uinti- ja jääajat voivat vaihdella hyvinkin paljon asuinkunnasta riippuen. Kestävään liikuntaan kuuluu tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen liikunnan edistäminen. Kestävä kehitys kannustaa kuntien väliseen yhteistyöhön.
 
Energiakriisin aikana on syyllistetty kuntia holtittomasta energian tuhlauksesta. Piston sydämessään ovat saattaneet tuntea myös energiaintensiivisten liikuntapaikkapalvelujen käyttäjät. ”On syytäkin”, sanovat kriittisimmät, sillä ”kaikki hallien käyttäjät ovat heitä, joiden takia harrastus muilta uhkaa hiipua ‒ sitä enemmän mitä kauemmaksi kestäviä ratkaisuja siirretään”. Syyllistämistä ja huonon omantunnon herättämistä pidetään yleensä tehottomana tapana aikaansaada muutoksia. Energiakriisi on osoittanut, että yhteisen tulevaisuuden puolustamisessa nekin voidaan ottaa käyttöön.
 
Kestävä liikunta kaipaa asennetta, mutta myös tekoja. Mihin liikuntatoimen resurssit riittävät? Liikuntatoimi on kunnissa pieni toimiala, kokouslistojen hännänhuippu: ”Käsitellään jos ehditään.” Usein liikuntatoimen on tyytyminen huutolaispojan rooliin: otetaan mitä annetaan. Vai olisiko vaikuttavampi rooli mahdollinen?
 
Liikuntatoimi ei yleensä pärjää budjettivetoisessa kuntakeskustelussa. Budjetti antaa raamit, joiden pohjalta asetetaan tavoitteet, jotka keskittyvät ”isoihin asioihin”. Kestävän kehityksen idea suosii toisenlaista järjestystä. Siinä lähtökohtana ovat kuntalaisten näkemykset halutusta elinympäristöstä. Vasta tämän selvittyä mietitään tavoitteita, joilla kunta voisi kestävästi edistää kuntalaistensa toiveita.
 
Jos resurssit suinkin riittävät, liikuntatoimen kannattaa selvittää kuntalaisten liikuntatoiveet kestävän liikunnan näkökulmasta ja selvityksen tuella osallistua kunnassa käytävään tulevaisuuskeskusteluun. Tällainen lähtöasetelma antaisi liikuntapaikkapalveluiden kehittämiselle kuntalaisten takaamaa selkänojaa.
 
Liikuntatoimi ei enää pärjää yksin liikuntatiedon varassa ja kiinnostumalla vain omista tavoitteistaan. Raivoisa oman tontin puolustaminen (sektorioptimointi) synnyttää vastakkainasettelua, ei yhteistyötä. Liikuntakärki edellä pystytään ehkä maksimoimaan aktiiviliikkujien tyytyväisyys, mutta säästöjä ja kestävää kehitystä kannattavien kuntalaiset hyväksyntää niin ei saavuteta.
 
Sektorihallinnon hyvä puoli on siinä, että se synnyttää syvää osaamista eri alueille. Huono puoli on siinä, että kiinnostus (ja ymmärrys) harvemmin yltää yli oman tontin. Kestävän liikunnan edistäminen edellyttää eri sektoreiden yhteistyötä ja kuntalaisten arjen ymmärtämistä muutenkin kuin liikunnan osalta. Harva kuntalainen elää elämäänsä liikuntakeskeisesti. Arkea ohjaavat monenlaiset velvoitteet, tavat ja intohimot. Toki liikunta on useille elämää kannatteleva mielekäs harrastus ‒ yksi muiden joukossa.
 
Energiakriisiä ei kukaan toivonut. Se antaa kuitenkin toivoa siitä, että liikuntapaikkapalveluita ryhdytään miettimään entistä pontevammin kestävän kehityksen näkökulmasta.
 
Teijo Pyykkönen
Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka on aiemmin työskennellyt mm. Liikuntatieteellisessä Seurassa ja opetusministeriön liikuntayksikössä.

Kirjallisuutta
• SmartSport-kehittämisosuuskunta (2020): Liikuntaolosuhteiden strateginen kehittämistyö kunnissa ‒ selvitys nykytilanteesta ja kehittämistarpeista. Smartsportin julkaisuja 2020:1.
• Sinisalo, Samuli (toim.)(2021): Ympäristökäsikirja kuntapäättäjille. Into Kustannus Oy.
• Roiha, Ulla; Järvelin, Anne-Mari; Haila, Katri (2022): Kestävän kehityksen edistäminen valtion liikuntaa ja urheilua edistävissä toimenpiteissä. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2022:1.
• Valtion liikuntaneuvosto (2021):Liikuntapaikkarakentamisen suunta-asiakirja (julkaisematon).

0 Comments



Leave a Reply.

    VIERASKYNÄ

    ARKISTO

    December 2022

    KATEGORIAT

    All

    RSS Feed

Proudly powered by Weebly
  • ETUSIVU
  • AJANKOHTAISTA
  • PALVELUT
    • REFERENSSIT
  • ASIANTUNTIJAT
  • YHTEYSTIEDOT
  • NSC BLOGI